Säännöt


1 § Yhdistyksen nimi

Yhdistyksen nimi on Länsi-Uudenmaan Romanit ry. Yhdistyksen kotipaikka on Lohja ja toiminta-alue on Länsi-Uusimaa.

2 § Yhdistyksen tarkoitus ja toiminta

Yhdistyksen tarkoituksena on toimia alueellaan romaniväestön hyväksi:

Toimimalla syrjäytymisvaarassa olevien nuorten parissa ja haasteellisissa elämäntilanteissa sekä nivelvaiheessa olevien perheiden parissa. Järjestää erilaisia tapahtumia, kerhoja ja musiikkitoimintaa. Tukea nuoria koulunkäynnissä ja jatko-opiskeluun hakeutumisessa sekä edistää nuorten työllistymistä ja sijoittumista yhteiskuntaan sekä vähentää eriarvoistumista. Tukea toimialueellaan romanien kielen, kulttuurin ja identiteetin vahvistamista sekä romaniväestön osallisuutta ja vaikutusmahdollisuutta. Auttaa päihderiippuvuus -ongelmaisia. Tehdä yhteistyötä eri julkisen tahon sekä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Toteuttaa tukihenkilötoimintaa lapsille, nuorille, aikuisille ja vanhuksille. Järjestää vanhemmuuden tukemiseen liittyvää toimintaa. Tarjota erilaisia tiedotus ja koulutustilaisuuksia eri tahoille romanikulttuuriin liittyen ja vahvistaa romaniväestön osallisuutta toiminta-alueellaan.

Yhdistys voi omistaa kiinteää omaisuutta ja asianmukaisen luvan saatuaan järjestää myyjäisiä, arpajaisia, kahvila/ruokailutoimintaa.

3 § Jäsenet

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä jokainen, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt. Jäseneksi haetaan hakemuksella minkä yhdistyksen hallitus hyväksyy. Yhdistyksessä voi olla myös kannatusjäseniä ja kunniajäseniä. Mainittujen jäsenten jäsenmaksusta sekä jäsenetuuksista päätetään vuosittaisessa vuosikokouksessa. Yhdistyksen kokouksissa äänioikeus on vain varsinaisilla jäsenillä.

Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan. Hallitus voi erottaa jäsenen yhdustyksestä, jos jäsen on jättänyt täyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on yhdistykseen liittymällä sitoutunut tai on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä tai ei enää täytä laissa taikka yhdistyksen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.

Jäsen katsotaan eronneeksi, kun hän on jättänyt jäsenmaksunsa maksamatta kahden edellisen vuoden ajan.

4 § Jäsenmaksu

Jäseniltä voidaan periä jäsenmaksua. Jäseniltä perittävän liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta päätetään vuosikokouksessa.

(Vuoden 2023 jäsenmaksu vuodelta on 20e per täysi-ikäinen henkilö.)

5 § Hallitus

Yhdistyksen asioita huolehtii hallitus, johon kuuluu vuosikokouksessa valittu puheenjohtaja sekä 4-6 jäsentä. Lisäksi valitaan kaksi varajäsentä.

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii. Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna on läsnä. Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni. Hallituksen toimikausi on yksi vuosi (vuosikokouksesta vuosikokoukseen). Erovuorossa olevat voidaan valita vuosikokouksessa uudelleen.

6 § Yhdistyksen nimen kirjoittaminen

Yhdistyksen nimen kirjoittaa puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja hallituksen erikeen määräämät henkilöt, aina kaksi yhdessä.

7 § Tilikausi ja tilin/ toiminnantarkastus

Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava toiminnantarkastajille/tilintarkastajille viimeistään kuukautta ennen vuosikokousta. Toiminnantarkastajien/tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta hallitukselle.

8 § Yhdistyksen kokoukset

Yhdistyksen vuosikokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä tammi-huhtikuun loppuun mennessä. Yhdistyksen kokoukset kutsuu koolle hallitus ja kokouskutsu julkaistaan yhdistyksen netti- ja facebook sivuila viimeistään kaksi viikkoa ennen kokousta. Lisäksi käytetään muita viestimiä mm. sähköpostia ja tekstiviestiä.

9 § Vuosikokous

Vuosikokouksen runko:

1. Kokouksen avaus.

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa.

3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys.

5. Esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnan- /tilintarkastajan lausunto.

6. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä.

7. Vahvistetaan toimintasuunnitelma. tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksun suuruus.

8. Päätetään hallitukseen valittavien jäsenten määrästä sekä valitaan hallituksen puheenjohtaja sekä muut hallituksen jäsenet. Hallitus voi valita keskuudestaan varapuheenjohtajan.

9. Valitaan yksi toiminnan/tilintarkastaja sekä yksi varatoiminnantarkastaja tai varatilintarkastaja.

10. Käsitellään muut kokous kutsussa mainitus asiat.

Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saafa jonkin asian yhdistyksen vuosikokoukseen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.

10 § Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen

Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessä vähintään kaksi kolmasosan (2/3) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on manittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta.

Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla tai tarkoitusta varten perustettavan säätiön kautta jaettavaksi stipendeinä, apurahoina kohdistettavaksi ensisijaisesti romaninuorille koulutuksen tukemiseen tms. vastaavaan toimintaan. Edellä mainittu koskee myös tilannetta jossa yhdistys lakkautetaan.n...